Tietoa meistä

Maaningan 4H-yhdistys on perustettu  vuonna 1942 ja yhdistys toimii entisen Maaningan kunnan alueella. Mottomme on "tekemällä oppii parhaiten" sekä valtakunnalliset 4H-arvot: Harkinta, Harjaannus, Hyvyys ja Hyvinvointi.

Tarjoamme matalan kynnyksen harrastusmahdollisuuden, jotta  yksikään lapsi tai nuori ei syrjäytyisi yhteisössämme. 

Pidämme tärkeänä antaa nuorille mahdollisuuksia kouluttautumiseen, työllistymiseen ja yrittäjyyteen. Tällaisia mahdollisuuksia ovat esimerkiksi kesätyöt ja oman 4H-yrityksen perustaminen. Arvo&Lahja-hankkeessamme nuoria valmennettiin järjestämään viriketoimintaa vanhuksille. Hieno saavutus vuonna 2018 oli, kun Maaseutugaalassa Iisalmessa 31.10.2018 Kehittämisyhdistys Kalakukko ry palkitsi Arvo&Lahja-hankkeen vuoden 2018 parhaana Leader-tekona.

 Teemme yhteistyötä lähialueen koulujen ja  4H-yhdistysten kanssa mm. yhteisten hankkeiden tiimoilta. 

Tervetuloa tekemään kanssamme 4H-työtä!


Tiesithän, että voit tukea Maaningan 4H-yhdistyksen toimintaa liittymällä kannattajajäseneksi.